Isäntäperheen näköinen koira.

Universumilla on sille varmasti syynsä miksi meille tuli koiraksi juuri Jade. Olin niin etukäteen päättänyt, että tutustun hyvin kasvattajaan, haluan nähdä vanhemmat ja pentu valitaan huolella. Mutta sitten kun tosipaikka tuli vastaan, en tiennyt mitä mä siitä koirasta oikein katson. Kaikki pennut tuntuivat olevan sopivia, mitään ihmeitä kun ei aiota harrastaa. Ehkä vähän näyttelyitä ja jotain perustokoa. Ja lopulta meille tuli sitten se pentueen "jämäyksilö" 10 viikkoisena enkä mä niitä vanhempiakaan sitten nähnyt. Kaikesta huolimatta Jade on kuin tehty meidän perheeseen. Se on ihan niinkuin muutkin meidän lapset. Tarpeilla käynti sujuu ihan yhtä takkuisesti, ruoka on aina pahaa tai sitten se pitää syöttää, mutta ulkona syödään kaikki kissanpaskasta lähtien suurella ruokahalulla. Jos laitan ruokaa tai leivon hän kiilaa itsensä, lasten tavoin, minun ja kaapiston väliin, kiipeää astianpesukoneeseen, nuolee kulhot, nojaa jalkoihin niin, että kaatuu jos siirryn, sekä tulee kanssani vessaan vaatien huomiota. Tykkää matkustaa kottikärryissä, hautautua lehtikasaan, kaivaa kuoppia ja laskea liukumäkeä.