Tsi vintage säilyketölkit keittiöön.

Kirppareilta voi tuurillaan löytää edullisesti vanhoja peltipurkkeja ja törppöjä, mutta useimmiten hintapyynti ylittää ainakin meikäläisen sisustuspudjetin. Jos näen kirpparilla tai kaupassa jotain mitä haluan, eikä minulla ole varaa hankkia sitä alkaa aivoissani heti raksuttaa, että voinko itse tehdä sellaisen. Usein vielä valokuvaan tuotteen ja aivoriihi pyörimään. Näiden purkkien tekeminen maksoi tulostimen musteen, paperin ja liiman ja maalin verran. Meillä säilyketölkkejä tulee sen verran ettei minun tarvinnut lähteä dyykkaamaan kaupan metallinkierrätysastialle. Maaliakin minulla oli jäljellä aiemmista projekteista. 

On hyvä aloittaa pesemällä purkit hyvin. 

Maalin voi levittää hyvin ihan siveltimellä eikä ole pakko ostaa suht arvokkaita spraymaaleja. 

Suosittelen maalaamaan kolme tai neljä hyvin ohutta kerrosta. Maalina minulla oli teknoksen tartuntapohjamaali. Työ on kuivumisaikoja lukuunottamatta todella nopeaa. 

Netistä löytää runsaasti ilmaisia vintage tyylisiä etikettejä. Pinterestin kautta etsin näissä käytetyt etiketit. Kuten tavallista, en tajunnut laittaa linkkiä ylös mistä kuvat tulostin ja taisi niitä olla useampikin sivu. 

Sitten kun sopivat kuvat on löytyneet, ne tarvitsee tulostaa oikean kokoisina. Kannattaa tehdä homma kerralla oikein, eikä niikuin minä. Eli ei näin.. Etsi sopivaa kuvaa jonkin aikaa pinterestin uumenista, koneen keskusyksikkö survottuna pieneen komeroon ja muista pitää kaapin ovi kiinni. Tallenna kuvia koneen muistiin ja jätä tulostus myöhemmäksi. Fiksua eikö? Hoitaa kaikki tulostustyö kerralla.. 

Nyt kun sopivat kuvat on koneella ja on aika aloittaa tulostus, käytä tulostamiseen jotain windowsin omaa kuvien katseluun tarkoitettua ohjelmaa ja kiroa kun tulostin ei perhana inahdakaan. Poista tulostusjono ja sammuta tulostin ja käynnistä uudelleen. Ja kun vartin temppuilun jälkeen mielesi tekisi paiskata joko tulostin tai tietokone seinään, olet valmis käyttämään jotain toista ohjelmaa esim. Photoshopia.  Avaa haluamasi kuva sovelluksessa ja klikkaa tulosta ja kas kuva tulostuu kuin unelma. Voit vielä voitonriemuisena onnitella itseäsi nerokkuudestasi ja ylivertaisuudestasi. Lällällää, etpäs voi herjata musteistakaan sillä juuri viimeeksi tulostaessani juoksin kauhealla hopulla sulkeutuvia kauppoja läpi, että mistä saa just siihin meiän tulostimeen mustetta. Puolessa välissä tai jo ennemminkin tulostusta voitkin ihmetellä miksi itussa kone alkaa yhtä-äkkiä sammuttaa itseään ja paperista jää neljännes tulostumatta. Että oliko tässä nyt joku automaattinen uudelleen käynnistys vai mitä just tapahtui. No sehän oli se suljettu ovi mikä tapahtui ja koneesi ylikuumeni ja tilttasi. 😡 

Avaa ovi ja koita saada kone pysymään auki sen aikaa että saat tulostettua edes jotain. 

Noniin, leikkaa kuvat irti paperista ja käytä liimaamiseen erikeeperiä ja vettä suhteessa 3 osaa erikeeperiä ja 1 osa vettä. Tai mistä mä tiedän varmasti kun arviolta ite hujautin. 

Kas niin. Kun olet saanut kaiken liimaamista vaille valmiiksi ja liimat ekan purkin kylkeen on hyvä hetki todeta että tulostamasi kuva on liian korkea... 

Tässä kohtaa itse ainakin olen valmis heittämään pyyhkeen kehään tältä erää ja siirtyä laittamaan ruokaa ja ruokkimaan lapset. Uusi yritys sitten toisella kertaa, paremmalla menestyksellä? 

Sattuneesta syystä ei ole kuvaa näistä purkeista valmiina, mutta tein jo aiemmin vastaavia purkkeja. Liima levitetään kummankin puolen kuvaa, tai näin minä sen ainakin tein. Ja annetaan kuivua. 

Nimilasi

En yleensä ole muistanut opettajia tai tarhantätejä sen kummemmin keväisin, kuin joulunakaan. Lähinnä siksi, etten halua antaa lahjaksi sitä kolmattakymmenettä seitsemää kivituikkulyhtyä, tai jotain täysin turhaa ja tarpeetonta krääsää, joka kotona joutaa suoraan kirppispöytäkassiin. Toisaalta, budjettiimme ei mahtuisikaan mitkään Aaltomaljakot, eikä valitettavasti kyllä feikki mariskoolitkaan. Nyt kuitenkin haluan tänä vuonna muistaa tarhantätejämme, sillä he ovat olleet kertakaikkiaan aivan mielettömän ymmärtäväisiä ja pitkäpinnaisia tämän minun sairauteni ja lahon pään kanssa. Pojat jäävät ensi viikosta kesälomalle päiväkodista ja syksyllä siirrymme toiseen ryhmään joten uudet tädit astuvat kehiin syksyllä. Joten kiitokseksi kaikesta tuesta ja avusta haluan antaa pienen lahjan. Tässä lahjassa on pääosassa ajatus, ei raha. Annamme poikien kanssa tarhantädeille lahjaksi nimikoidut vesilasit. Nämähän voi jättää vaikka työmaalle jos haluaa ja ovat täysin konepesun kestäviä. 

Näiden tekemiseen tarvitsee juomalasin, sekä kaivertimen. Minulla oli ihan perus Ikeasta ostetut lasit sekä anopilta lainattu Einhellin kone. 

Tulostin tietokoneella haluamani tekstin koossa 36 ja teippasin sen lasin sisäpuolelle. 

Koneeseen kiinnitetty pallokärki pyörii ja se kevyesti hioo lasin pinnan. Lasin sisäpuolella oleva teksti on helpohko jäljentää lasiin. Melkein kuin kirjoittaisi kynällä, sillä ote laitteesta on kynämainen. 

Nimen lisäksi halusin tehdä lasiin muutakin kuviota, mutta sen voi hyvin jättää näinkin. Itse tein vapaalla kädellä suoraan lasiin piirtäen ja omasta mielestä tässäkin olisi pitänyt käyttää jotain sabluunaa taikka valmista kuvaa kun ei ne meikäläisen piirustustaidot ole sieltä parhaimmasta päästä. 

Meillä pakettiin päätyi pelkät lasit, mutta jos haluaa, niin lasiin voi laittaa jotain sisälle, vaikka makeisia. Nuo kuvaustilanteessa käytetyt poikien (puhtaat) bokserit (ne oli sillai tosi kätevästi siinä pyykkikorissa vieressä) otin luonnollisesti pois. Ja jos lahja ei nyt satukaan olemaan saajalleen mieleinen, niin tästä ei isoa taloudellista tappiotakaan tullut, että en surisi vaikka lahjan matka jatkuisi viereisen S-marketin lasinkeräykseen. Kyllä muuten jurppis jos tietäisin et se viimosilla pennosilla ostettu kallis designlahja jatkoi eteenpäin avaamattomana seuraavalle. 

11 metrinen palkki

Hei,
niin se talvi taas meni ja kesä on taas täällä. Saatiin vihdoin rahoitus kuntoon pankista ja projektit pääsevät taas etenemään. On aika vaihtaa hiekka ja muta, uima-altaaseen ja nurmikkoon. Kuisti ja terassi ja saa katteet, ja takapihan jo olemassa olevaa terassia on tarkoitus myös laajentaa. Pihaa pengeretään ja kivetään. Valetaan pihalaattoja, kaivetaan kaivo, tehdään pyykkitelineet, siirrellään polttopuita ees taas, verhoillaan talo loppuun, annetaan häätökäsky yläkerran vuokralaisille, kahdelle oravalle ja istutetaan tuija-aita. Ja varmaan muutama muukin juttu mitä pitämän tehdä.

Taloahan on rakennettu itse niin paljon kuin mahdollisita, koska vieras työvoima on kallista ja pudjettimme naurettavan pieni. Takapihalle tulee 11metriä leveä valokatettu alue. Tätä varten tilasimme K-raudasta 11m pitkän palkin. Palkin toimitus kotiovelle olisi maksanut suhteettoman paljon joten palkki päätettiin hakea itse K-raudasta. Tarvineeko tässä muistuttaa, että palkki oli tosiaan 11m pitkä, eikä meidän peräkärryssä tai venetrailerissakaan riitä pituus, jotta sen voisi itse sieltä sillä tuoda. Miehellä ei kuitenkaan jäänyt hätä käteen vaan päätti kävellä palkin kanssa 7km matkan kotiin. Tähän touhuun tarvitaan kaksi ihmistä, joilla on tarpeeksi pokkaa kävellä 11m palkin kanssa kaupungilla. Meidän tapauksessa mies ja anoppi, sillä minä en todellakaan kehdannut lähteä. Sekä lisäksi kahdet nokkakärryt tai jos kantajilla riittää habaa niin mikäs siinä. Toiset nokkakärryt laitetaan peräpäähän kumolleen ja köytetään tiukasti taakkaliinoilla kahdesta pisteestä kiinteästi kiinni. Etummaiset kiinnitetään pystyyn yhdestä pistestä kiinni niin että niitä pystyy kääntämään ja ohjailemaan kuljetusta. Sitten ei muuta kuin kävelemään. Periaatteessa kuljetus tulisi yhden miehen voiminkin, mutta liikenteen pysättäyttäjä ei ole pahitteeksi, sillä kääntösäde 11 metrisellä palkilla ei ole ihan pieni. Meillä lyhyin ja suorin matka K-raudasta kotiin kulkee tietenkin keskustan läpi, joten palkin kuljetus todellakin meillä vaati liikenteen pystäyttämistä useammankin kerran ja siltikin yksi autoilija meinasi kokeilla palkin kestävyyttä, kun sitä vaan jatkui ja jatkui, eikä hän kait nähnyt palkkia? vai miksi lie läksi ajamaan vaikka palkki oli keskellä tietä. Käännyttäessä mies välillä kantoi palkin peräpään suoraan, jotta ei tarvinnut niin älyttömästi tilaa. Matkalla kuulemma tuli vastaan muutamakin jutustelija ja autoilioiden ja ohikulkijoiden suupielet oli lähinnä ylöspäin.  Minulla piti oleman anopin nappaama valokuva tästä hyvänpäivänkuljetuksesta, mutta en nyt löydä sitä kännykästä saatikka koneelta.. Joten todistusaineisto tästä tempauksesta on heikonlainen.

Nyt tuo palkki on jo asennettuna ja seuraavaksi valokatteita tilaamaan. Siihinkin miehellä on vissiin suunnitelma kuinka ne 2m x 3m valokatelevyt saadaan kotiin, sillä mitä sitä nyt niitä kotiovelle tilaamaan jos ne voi noutaa jostain itse ilmaiseksi...

Rustiikkinen ruokapöytä ja patinoituneet tuolit

Olen jo pitkään haaveillut isosta keittiön pöydästä, mutta kun sellaiset ajatukset ei oikein istu meikäläisten talousbudjettiin, niin sain villin idean. Mitä jos vaan jatkettaisiin nykyistä pöytää. Monen mittapuulla tuo nykyinenkin on jo iso, onhan se kuudelle hengelle , mutta kun oma perhe täyttää sen jo niin kivasti, ettei vieraille riitä tilaa. Eipä sillä, että meillä jonoksi asti vieraita olisi, mutta silloin harvoin kun joku hairahtuu meille kylään, olisi kiva jos kaikki mahtuis saman pöydän ääreen. Joten eikun täydellistä suunnitelmaa toteuttamaan. Ajatuksena oli että sahataan pöytä kahtia ja lisätään väliin halutun mittainen pala.  Onneksi tälläinen maalaistollokin tajuaa jo aloitusvaiheessa, että pöytä tarttee käsitellä sitten uudelleen, joten homma alkaa vanhan pintakäsittelyn poistamisella ja se on helpoin tehdä kun pöytä on vielä yhtenä kappaleena. Itse asiassa mies on sitä mieltä että on parempi käsitellä vanha pöytä valmiiksi uuden näköseksi ja vasta sitten sahata se kahtia. Ja näinhän siinä on tapahtuman, koska minähän en koske mihinkään laitteeseen missä liikkuu terä. Ja jossain kohtaa matkan varrella se jatkopala ajatus sit tippui kokonaan kyydistä... Eli isompaa pöytää odotellessa...

 

Olen päättänyt tehdä pöydästä vanhan ja rustiikkisen näköisen ja pöydän pintaan siis tehdään lommoa ja naarmua. Työvälineiksi kelpaa kaikki mikä kestää paukuttamista. Jännittää, en ole koskaan tehnyt mitään tälläistä. Huomaan hokevani itselle ja muille, tässä on projekti missä ei voi mokata. Eihän?

 

 

Annan jopa lapsien osallistua työhön, sillä mitä enemmän jälkiä sen parempi, ja jo muutaman minuutin paukutuksen jälkeen totean, et eih.. Tästä ei ikinä tule valmista. Jos ennen kirosin, kun juniori paukutti pöytää lusikalla, pöytään tulleita jälkiä niin nyt niitä ei tule sitten millään. Kuinka tässä voisi päästä helpommalla? Haen ulkoa ämpärillisen sepeliä ja kaadan pöydälle ja alan talloa. Hip hei näinhän tähän tulee monta jälkeä yhdellä tallaisulla. Loistavaa. Not.. Sillä muutaman tunnin päästä saakin sitten kaivella jollain piikillä pienen pieniä hiekan muruja pöydän pinnasta.

 

 

Lapset ovat elementissään kun saa kerrankin luvalla mäiskiä menemään. Vaikka kyllä minä aloittaessa ainakin kertaalleen tuumasin "Hei, varo sit sen vasaran kanssa ettet kolhi pöytää.." Niimpä.. Eikös se ollut tarkoituskin? Pöydän mäiskiminen kuulosti esikoisen korvaan niin hauskalle, että oli koulussa kutsunut kaverinkin mukaan talkoisiin. Pojat olivat sitten lyöneet viisaat päät yhteen ja hakanneet peukalonpään kokoisen kiven vasaralla pöytään.. Siis miten se menikään??? Mikään EI voi mennä pieleen?

 

Tämän jälkeen pöytälevy petsattiin kahteen kertaan Liberonin antiikkipetsillä Harmaa tammi ja sen päälle kolme kerrosta matta venelakkaa ja aina kevyt hionta välissä. Lakkaus kivasti tasoittaa pahimpia röpöjä ja tekee pöydästä helpon pyyhkiä puhtaaksi. Lommoista huolimatta uusi pinta on helpompi pitää puhtaana kuin alkuperäinen. Pöydän runko ja jalat on maalattu valkoisella tartunta pohjamaalilla ja siihen päälle on levitetty Liberonin pähkinän värinen antiikkivaha.

 

Tuolit myöskin maalattiin valkoisella tartunta pohjamaalilla kahteen kertaan ja maali hiottiin rikki kulmista, jotta saatiin aikaiseksi kulunut vaikutelma. Tämän jälkeen tuoleihin levitettiin sama vaha kuin pöydänjalkoihinkin. Pöydästä tuli omasta mielestä kivan näköinen ja sopii meidän maalaiskeittiöön, mutta miun ihana vanhan tyylinen vitriinikaappi ei kyl enää näytä yhtään vanhalta. Hyppii silmille ja hohtaa uutuuttaan..

 

 

 

Lipaston lumoissa.

Olen jo hetken kaavaillut lipastoa makuuhuoneeseemme ja Ikean hemnes sarjan 8-laatikon lipastoa olen jo kahdesti Ikean löytönurkassa halaillut, mutta sinne se on aina jäänyt kun ei ole ollut varaa ostaa sitä edes melkein puoleen hintaan. Lipaston päälle suunnittelin isoa kuvakollaasia. Nyt sitten sattuman kauppaa selvisi, että miehen kummisedällä on joku vanha lipasto autokatoksessa pyörimässä ja sen saisi kun vaan hakisi pois ja eilen käytiin se meille hakemassa. Muoto ei ole mitään sinnepäinkään, mitä olin alunperin sieluni silmin nähnyt tuohon tilaan. Ikean lipasto olisi matala ja leveä ja tämä on nyt kapea ja korkea. Värinsä ja tyylinsä puolestakin tämä lipasto sopisi enemmänkin meidän keittiöön kuin makkariin. Keittiössä jos vallitsee sellainen rappioromantiikka ja makkarissa kun puolestaan on ylellisempää, eikä rappiosta ole tietoakaan.

Istun sängyllä ja tuijotan lipastoa. Mietin kuumeisesti, mitä sille teen. Se ei ole kovin ideaali vaatteiden säiltykseen, johon sitä Ikean lipastoa kaavailin. Joku on jo aikoja sitten aloittanut lipaston kunnostamisen, sillä siitä on huolellisesti riisuttu kaikki pintakäsittely. Tarkalla tarkastelulla huomaan maalin jäänteitä siellä täällä. Jättäisikö ihan paljaalle puupinnalle ja rappiolle vai kunnostaako kunnolla? Saanko sen sopimaan makkarin sisustukseen, vai siirtäisikö olohuoneeseen. En tiedä vielä. Ei tartte tietää, mutta pyyhkiä se tarttee.

Laitan lapsille elokuvan pyörimään ja etsin rätin sekä taikasienen ja aloitan lipaston pyyhkimisen. Ostan työrauhan lapsilta kulhollisella sipsuja, tai niin ainakin uskottelen itselle. Sormet syyhyää lipaston kimppuun ja lapset ovat jälleen kerran inspiraation tiellä. Lipasto on aikamoisen lian peitossa, kun on ollut ulkosalla katoksessa ja rättiä saa juosta hanan alla yhtenään. Tottakai mulla on oma uusi paitani kodinhoitohuoneen altaassa likoamassa, jo kolmatta päivää. Ei siinä muu auta kun pistää kone pyörimään, jotta saan vapaan kulun altaalle. Siirryn takaisin lipaston kimppuun ja ei aikaakaan kun nuorin ilmoittaa itkusilmässä isoveikan syöneen viimeisen sipsun. Kumoan pussin pohjan kulhoon ja uskottelen itselleni, että nyt saan sen lipaston pyyhittyä, mutta hetken kuluttua, tulee toinen pojista ilmoittamaan, että sammutti ohjelman, kun se oli ihan tyhmä ja pitäisi saada toinen ohjelma. Vaihdan ohjelman ja viiden minuutin kuluttua löydän itseni imuroimasta sipsun muruja sohvalta, tarjoilemasta juomista janoisille sankareille ja laskemasta kylpyvesiä vannaan, koska just nyt tarttee päästä kylpemään, koska Maisa hiirikin kylpi. Lapset luultavasti tietävät, että olen juuri nyt heikoimmillani ja annan vaikka karkkia lounaaksi, kunhan vaan pääsen jatkamaan lipaston pariin. Vannailu on onneksi lasten suurta huvia ja nyt! Nyt vihdoinkin pääsen puhdistamaan lipastoa, mutta missä rätti? Mihin kettuun mä olen sen rätin tunkenut? Ei, ei ole kodinhoitohuoneessa, eikä keittiössä, eikä lipaston päälläkään. Sitä ei löydy mistään. No ei tietenkään kun se on sullottu lipaston kaappiin, ei kenenkään muun toimesta kuin jomman kumman pojan, kuinkas muutenkaan. Istun lattialle ja alan pyyhkiä kaappia ja tuoksuttelen vanhan puun tuoksua. Aivan kuin meidän mökillä. Tuoksu saa aikaan ison kasan ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Istun vain ja haistelen, ja koitan päättää pidänkö tuoksusta vai en.

Tuoksutuokio katkeaa riitaan kylpyhuoneessa ja kahteen polskutteluun kyllästyneeseen pikkumieheen. Kellokin on livahtanut ihan huomaamatta jo puoleen päivään ja tarttee aloittaa ruuanlaittokin. Lipasto saa siis tältä erää jäädä, mutta vahva usko siihen ei horju, että vielä jonain päivänä, minä voin pyyhkiä pölyjä vaikka mulla onkin lapsia.

0,20€ reseptiteline

Sain jokin aika sitten kaveriltani lainaksi kirjan, jonka kirjoittajaa saatikka nimeä en kyllä kuolemaksenikaan muista. Kyseessä oli siis kuitenkin sisustuskirja ja sieltä nappasin tämän idean. Niinkuin melkein aina, mun ideat ei ole puhtaasti mun omia. Kirjassa tätä oli käytetty valokuvalle, mutta itse ajattelin, että tähän on hyvä laittaa vaikka resepti, kun kokkailee tai leipoo, ja kun kerran on väännetty vanhasta haarukasta niin sopii oikein hyvin keittiön pöydälle.

Materiaalit tähän siis maksoi vain 20senttiä, kun ihan pokkana ostin kirppikseltä yhden haarukan. Mahtoi siinä myyjällä olla ihmettelemistä. Tai, noh, ehkä se on nähnyt kummempaakin. Olisi pitänyt ostaa useampi, sillä harjoituskappale ei olisi ollut pahitteeksi. Ja jos on yhtä härkäpäisiä lapsia kuin omani, niin suosittelen tekemään tämän lapsilta piilossa tai ostamaan niille omat haarukat, sillä esikoinen alkoi vaatia omaa haarukkaa taivuteltavaksi. Eivätkä mitkään järkipuheet uponneet tuolle 8-vuotiaalle vaan intti ja väitti että hänkin saa taivutella haarukoita jos kerran minäkin saan. Pistin kyllä visusti pihdit takaisin työkalupakin uumeniin, muuten voi tämäkin projekti tulla kalliiksi kun joku nätti päivä tulen kotiin ja koko aterinkalusto on väännelty mutkille...

Haarukan lisäksi siis tarvitaan pihdit. Ja siinä se. Sitten väännetään ja mallataan ja väänetään ja mallataan ja väännetään vähän lisää, kun ensin se ei pysy pystyssä ja sitten se onkin vasemmalle vinossa, sitten oikealle ja sitten taas vasemmalle. Seuraavaksi se ei taas pysy pystyssä. Eli helppo homma, vähän vaan taivutat keskimmäisiä piikkejä taakse ja reunimmaisia koukuiksi ja tiuskit lapselle joka ei vain tajua lopettaa sitä jankkausta. Ja tunnin vääntelyn jälkeen teline on valmis. Siis, jos valmiiksi riittää se, että se pysyy pystyssä jos ei hönkäise sitä päin ja reseptin asettelee hyvin varovasti...

Kirppistelya.

Huomaan, etten ole ainut vanhaan ja rappioituneeseen hurahtanut vitipää. Mitä vanhempi ja huonokuntoisempi tavara sitä kirpasevampi hintalappu. Ajattelin, että tekisin makuhuoneen seinälle kuvakollaasin ja katselin sillä silmällä jos löytyisi jotain sopivaa kehystä, jonka saisi pikkutuunauksella (lue: maalaamisella) sisutukseen sopivaksi. Whoooah! Oonko mä tosiaan tippunut hintakehityksen kärryiltä niin tehokkaasti etten tiedä nykyistä hintatasoa kun peruskehykset, sileää puuta, yksiväriset 10x15 kuvalle, olivat järestään 5€ ja siitä ylöspäin. No olihan niissä aina joku tusinajuliste tai vastaava mukana, mutta silti, kirpparilla? Oikeesti?  Noh, käännyn tässäkin asiassa sitten Ikean puoleen ja ostan puuttuvat sieltä, sillä noilla neljällä löydöllä ei vielä pitkälle pötkitä.. 

Keittiöön löysin muutaman vanhahkon olutpullon, ilmeisesti kyseessä on jotain uusvanhaa kun hinnat olivat 0,5-1€/kpl. Mutta mulle riittää että ne näyttää vanhalle. Ei meidän keittiössä juurikaan oikeasti vanhaa ole, valetta kaikki. Yhden vanhan ilvespurkin ruosteisella kannella löysin kahdella eurolla, johon ostohetkellä suunnittelin kahvipapuja sisälle, päätyikin pillipurkiksi. 

Muutama tsi ideakin tarttui taas matkaan ja Eurokankaasta metrin pala kangasta. 

Ja tämmösen ihanuuden bongasin yhden pikkumyymälän ikkunasta.. Harmi että mul on jo semiretroradio keittiössä. 

Sängyn pääty ja helmalakana.

Tässä projektissa on nyt vierähtänyt ehkä neljä kuukautta ja alkoi jo näyttää siltä ettei valmista tule koskaan. Tähän sopii hyvin uusi lanseeramani sananlasku, " se ei ole valmis, ennenkuin se on tehty kahdesti." Joten voinette vaan arvata ettei homma sujunut kuin strömsössä. Päädyn napituksen tein kolmesti ja helmalakanan kahdesti, kun aina on jotain mitä ei osannut ottaa huomioon. Homma vaikutti kaikkineen simppeliltä ja periaattessa se olikin, jos ois vaan heti tiennyt kaikesta kaiken tai oisin ees ensin tutkinut, sitten vasta hutkinut.  

Tästä se lähti. Starkista saatiin valmiiksi määrämittaan leikattu vaneri. Tässä tapauksessa 900mm x 1900mm. Sänkymme on 1800mm leveä ja halusin päädyn olevan hieman sänkyä leveämpi. Päällystin jalat samalla kankaalla kuin itse päädynkin. Jalan yläosa muotoiltiin kapeammaksi ja ruuvattiin vaneriin kiinni ja muotoilin aivan tavallisen 100mm vaahtomuovipatjan päädyn pehmusteeksi. 

Sitten vaan kangas nurinperin lattialle ja vaahtomuovi ja vaneri päälle. Ja nitojalla kangasta nurjalta puolelta kiinni.  Kulmat kannattaa tehdä huolella taittelemalla jotta lopputulos on siisti. Suosittelen myös etukäteen miettimään napitusta sillä itse en tajunnut että jos napitus on tiuha ja syvä se kiristää kangasta. Jouduin höllentämään napitusta suunnitellusta koska pelkäsin kankaan repeävän.

Napeiksi halusin kristalli napit joiden vastakappale ruuvattiin kankaan päältä vaneriin kiinni ja itse nappi vain painettiin nepparipohjaan. Kuulosti näin ensikertalaise napittajan korvaan helpolta. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui sopivien ruuvien löytäminen. Ekat oli aivan liian lyhyitä, toisissa liian iso kanta ja  kolmannetkin vain hätäseen riittävän pitkät ja pienikantaisia. Ruuvatessa vaahtomuovi alkoi pyöriä ruuvin mukana ja antoi lisähaastetta. Itse napit tilasin eBaysta ja jos tarttis tehdä homma uudelleen ottaisin ommeltavan version.

Helmalakanan tein niin, että ompelin suoran 6m pitkän kaitaleen kiinni patjansuojukseen. Piece of cake? Jep. Mutta valitse materiaaliksi samettipintainen kangas, joka heijastaa valoa eritavalla riippuen mistä suunnasta sitä katsoo. Älä ota tätä huomioon vaan säästääksesi rahaa, leikkaa kaksi 3m pätkää ja ompele "keskisauma". Ompele päärmeet ja koristenauha alareunaan. Ensiyrittämällä voit koettaa mun neronleimausta, eli itseliimautuvaa tarranauhaa, joka ei muutes pysy kankaassa. Noh, ei se mitään senhän voi kuitenkin ommella. NOT! Mulla ainakin oli neula ihan liimassa ja lanka katkesi koneesta sen tuhat kertaa.. Nevör again..  No sitten kun olet saanut jollain vaneriviritelmillä sen helmalakanan sillä tarranauhalla asennettua niin voitkin todeta että jumaleissons se kangas on toisella puolen sänkyä ylösalaisin. (Kuvassa, jo korjattu versio. Kun en tajunnut ottaa kuvaa viallisesta..)

Sitten muutaman viikon kuluttua kun olet ensin esitellyt kaikille tutuille sitä epäonnistunutta versiota ja saanut hävettävän paljon kehuja, (pistää miettimään et olenko liian itsekriittinen vaiko kehut vaan kohteliaisuutta) voikin tehdä homman uusiksi.. Luonnollisesti inspiraation iskiessä, ratkoja, minun paras kaveri, on hukassa, mutta en antanut sen estää. Koska se vaneriviritelmä oli huono ajatus ja lopputulos näytti vähintäänkin kauhealta päätin ommella helman patjansuojukseen. Hmm.. Jokseenkin toimiva ratkaisu, mutta ensi kerralla ostan valmiin kaupasta. (Uskokoon ken tahtoo)