Hei,
niin se talvi taas meni ja kesä on taas täällä. Saatiin vihdoin rahoitus kuntoon pankista ja projektit pääsevät taas etenemään. On aika vaihtaa hiekka ja muta, uima-altaaseen ja nurmikkoon. Kuisti ja terassi ja saa katteet, ja takapihan jo olemassa olevaa terassia on tarkoitus myös laajentaa. Pihaa pengeretään ja kivetään. Valetaan pihalaattoja, kaivetaan kaivo, tehdään pyykkitelineet, siirrellään polttopuita ees taas, verhoillaan talo loppuun, annetaan häätökäsky yläkerran vuokralaisille, kahdelle oravalle ja istutetaan tuija-aita. Ja varmaan muutama muukin juttu mitä pitämän tehdä.
Taloahan on rakennettu itse niin paljon kuin mahdollisita, koska vieras työvoima on kallista ja pudjettimme naurettavan pieni. Takapihalle tulee 11metriä leveä valokatettu alue. Tätä varten tilasimme K-raudasta 11m pitkän palkin. Palkin toimitus kotiovelle olisi maksanut suhteettoman paljon joten palkki päätettiin hakea itse K-raudasta. Tarvineeko tässä muistuttaa, että palkki oli tosiaan 11m pitkä, eikä meidän peräkärryssä tai venetrailerissakaan riitä pituus, jotta sen voisi itse sieltä sillä tuoda. Miehellä ei kuitenkaan jäänyt hätä käteen vaan päätti kävellä palkin kanssa 7km matkan kotiin. Tähän touhuun tarvitaan kaksi ihmistä, joilla on tarpeeksi pokkaa kävellä 11m palkin kanssa kaupungilla. Meidän tapauksessa mies ja anoppi, sillä minä en todellakaan kehdannut lähteä. Sekä lisäksi kahdet nokkakärryt tai jos kantajilla riittää habaa niin mikäs siinä. Toiset nokkakärryt laitetaan peräpäähän kumolleen ja köytetään tiukasti taakkaliinoilla kahdesta pisteestä kiinteästi kiinni. Etummaiset kiinnitetään pystyyn yhdestä pistestä kiinni niin että niitä pystyy kääntämään ja ohjailemaan kuljetusta. Sitten ei muuta kuin kävelemään. Periaatteessa kuljetus tulisi yhden miehen voiminkin, mutta liikenteen pysättäyttäjä ei ole pahitteeksi, sillä kääntösäde 11 metrisellä palkilla ei ole ihan pieni. Meillä lyhyin ja suorin matka K-raudasta kotiin kulkee tietenkin keskustan läpi, joten palkin kuljetus todellakin meillä vaati liikenteen pystäyttämistä useammankin kerran ja siltikin yksi autoilija meinasi kokeilla palkin kestävyyttä, kun sitä vaan jatkui ja jatkui, eikä hän kait nähnyt palkkia? vai miksi lie läksi ajamaan vaikka palkki oli keskellä tietä. Käännyttäessä mies välillä kantoi palkin peräpään suoraan, jotta ei tarvinnut niin älyttömästi tilaa. Matkalla kuulemma tuli vastaan muutamakin jutustelija ja autoilioiden ja ohikulkijoiden suupielet oli lähinnä ylöspäin. Minulla piti oleman anopin nappaama valokuva tästä hyvänpäivänkuljetuksesta, mutta en nyt löydä sitä kännykästä saatikka koneelta.. Joten todistusaineisto tästä tempauksesta on heikonlainen.
Nyt tuo palkki on jo asennettuna ja seuraavaksi valokatteita tilaamaan. Siihinkin miehellä on vissiin suunnitelma kuinka ne 2m x 3m valokatelevyt saadaan kotiin, sillä mitä sitä nyt niitä kotiovelle tilaamaan jos ne voi noutaa jostain itse ilmaiseksi...
Vaikka mää pihi oonkin, niin en välttis olis tuohon samaan pystynyt! Rispektii ja iso käsi! =D
VastaaPoista-Sari